Maailma On Sun
perjantai 10. helmikuuta 2012
Kotona
Juhon pyynnöstä "blogi on ny loppu" -teksti. Eli Suomessa ollaan taas, toivottavasti pian tulee uusi tilaisuus kirjoitella reissukuulumisia!
tiistai 20. joulukuuta 2011
Hyvää joulua!
En tiedä kuinka hyvin tuolla Filippiineillä toimii netti (tai sähkö tai mikään), joten toivottelen hyvät joulut jo nyt!
-Milla
Kiitos ja anteeksi
Eihän tästä mun blogikirjoittelusta tunnu tulevan taas yhtään mitään. Mut hei, voitte vain kuvitella kuinka hauskaa mulla on ollut kun en ole ehtinyt kirjoitella tänne mitään! :D
Ajattelin linkittää tänne mun reissuvalokuvia facebookista, kun ihan kaikki ei niitä sieltä näe. Saatte ainakin jotain tuntumaa menoon ja meininkiin.
Eli kävin lokakuun loppupuolella Kaohsiung-nimisessä kaupungissa viikonloppureissulla. Kaohsiung on Taiwanin toiseksi suurin kaupunki Taipein jälkeen. Likainen teollisuuskaupunki, joten siitä ei missään nimessä tullut mun lempparia... Vietettiin yksi yö buddhalaisluostarissa, joka oli mielenkiintoinen kokemus. Saatiin oppaaksi itävaltalainen munkki, joka oli asunut kyseisessä luostarissa jo useamman vuoden. Kertoili todella avoimesti omasta uskostaan ja luostarin elämästä. Ainoa huono puoli tuossa luostarissa yöpymisessä oli se, että hiljaisuus alkoi kymmeneltä illalla ja herätys oli joskus aamuviiden aikaan... Kuvitelkaapa 5 tyttöä menemässä nukkumaan iltakympiltä. :) Ei kuitenkaan kaduttanut että herättiin niin aikaisin, sillä saatiin osallistua (tai no - katsella) aamuhartaushetkeen.
Kuveja: Kaohsiung
Seuraava reissu oli Hong Kongiin. Tai oikeastaan kaksi reissua. Janne ja iskä tuli Aasiassa poikkeamaan lokakuun lopussa, joten heitä kävin moikkaamassa vajaan viikon reissun. Ihana oli viettää aikaa yhdessä. Jannekin tykkäs ilmeisesti ekasta Aasian reissustaan.
Toisen Hong Kongin reissun tein äipän kanssa. Äippä tuli ensin Taipeihin noin viikon ajaksi ja sitten reissattiin yhdessä Hong Kongiin. Shoppaileen. ;)
Kuvat: Hong Kong
Lepäiltyäni yhden viikonlopun ajan Taipeissa (tuntui muuten oudolta viettää aikaa täällä), lähdin saksalaisen kaverini Ramonan kanssa Singaporeen. Ramonan piti uusia Taiwanin viisumi, joten hyvänä ystävänä tarjouduin lähtemään reissuseuraksi. ;) Syy miksi päätettiin matkustaa juuri Singaporeen oli se, että halvimmat lennot sattui oleen sinne. Syy kait sekin. Singapore oli paljon parempi kohde kuin olin ajatellut, eli yllätyin todella positiivisesti! Majoituttiin Little Indiassa, joten hetkittäin tuli mietittyä mihin maahan tulikaan matkattua. Kaikesta päätellen helppo tapa tutustua intialaiseen kulttuuriin, tuolta kun pääsi tarvittaessa äkkiä Chinatowniin tai muualle Singaporeen. Singaporessa tuli sellainen tunne, että siellä voisin asustaa seuraavaksi...
Kuvat: Singapore
Reilu viikko sitten vietin viikonlopun Kentingissä, joka on Taiwanin eteläisin kaupunki. Sieltä ei ole kyl yhtään kuvia, sillä käytettiin viikonloppu sukelluskurssin suorittamiseen! 3 päivän aikana sukellettiin yhteensä ensin 2 kertaa altaassa ja sitten 4 kertaa meressä. Altaan vesi oli +19C ja merivesi +23C, joten oltiin todella jäässä jokaisen sukelluksen aikana ja jälkeen. Mut paleleminen palkittiin, ja saatiin suoritettua PADI Open Water Diver -kurssi menestyksekkäästi. Nyt saan siis laitesukeltaa, jota ajattelin harrastaa Filippiineillä.
Jep, tänä iltana suunnataan Filippiineille. Juho saapui Taipeihin aikaisin sunnuntaiaamusta, vain vuorokauden myöhässä... Lentokoneessa oli siis ollut jotain häikkää, ja matkustajat oli komennettu hotelliin odottamaan seuraavaa päivää. Joka tapauksessa ollaan täällä Taipeissa nyt molemmat ja kohta aletaan pakkailla Filippiinejä varten. 8 päivää aurinkoa, ah!
Heihei ja saatan ehkä päivittää vielä jotain ennen paluutani Suomeen. Mitään en lupaa kuitenkaan. ;)

maanantai 24. lokakuuta 2011
Pikainen tilapäivitys
Äippä kyseli jo viime viikolla, että oonko hengissä kun en ole päivittänyt blogia vähään aikaan. Ajattelin siis kirjoittaa pikaisen tilapäivityksen ja ilmoittaa että hengissä ollaan.
Suoritin 3 viikkoa kestäneen intensiivikurssin (6 opintopistettä) muiden kurssien ohella, joten olin todella kiireinen sen ajan. Onneksi kurssi loppui noin viikko sitten, joten nyt mulla on koulua ainoastaan maanantaista keskiviikkoon (+ torstaisin ylimääräinen kiinan kielen opiskelu). Nyt on siis taas aikaa reissata. ;)
Viime viikonlopun vietin Kaohsiung -nimisessä kaupungissa, josta on tiedossa reissutarinaa seuraavassa blogipäivityksessä. Kotiuduin Kaohsiungista sunnuntaina 11 aikaan illalla. Tänään on tarkoitus juosta koko päivä luennoilla, pestä pyykkiä, tehdä koulutehtäviä ja pakata huomenna alkavaa Hong Kongin reissua varten. Lähden siis huomenna (aikaisin) aamusta kohti Hong Kongia, jossa vietän vajaan viikon verran iskän ja Jannen kanssa. Can't wait! :)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Sataa, sataa ropisee...
Mun jalat on koko ajan märät. Sateenvarjo on jo hajonnut kovassa käytössä. Vaatteita ei voi enää kuivata parvekkeella. Kaikkien kauppojen ja ravintoloiden ulkopuolelle on ilmestynyt telineet sateenvarjoja varten. Talven sateet ovat siis alkanut.
Puolalainen vaihtari, joka on oleskellut Taipeissa jo pitempään, kertoi että viime vuoden lokakuussa satoi vettä 3 viikkoa putkeen. Lisäksi paikalliset ovat vakuutelleet, että kyllä, Taipeissa sataa vettä koko talven ajan. Lämpötila täällä pohjoisessa laskee alimmillaan noin +7 celciukseen, eli lunta ei sada missään vaiheessa. Saaren eteläosassa pitäisi olla lämpimämpää ja kuivempaa talvella, joten taidan viettää jokusen viikonlopun siellä.
Reissuista puheen ollen, vietin edellisviikonlopun (23.-26.9.) Penghun saarella. Tai oikeastaan saarilla. Pääsaareen lasketaan kuuluvaksi neljä saarta, jotka ovat yhteydessä toisiinsa siltojen avulla. Yhteensä saaria on melkein sata, joista suurin osa on hyvin pieniä ja asumattomia. Penghu sijaitsee Taiwanin länsipuolella, ja siellä on paljon armeijan tukikohtia johtuen sijainnista Kiinan ja Taiwanin välillä...
Aurinko porotti todella kuumasti, joten torkkujen ja muutaman uimareissun jälkeen päätimme lähteä ajelemaan ympäriinsä:
Viikonloppureissumme oli siis oikein onnistunut. Siihen vaikutti hyvä sää (no, suurimman osan ajasta oli hyvä sää), huippuhauska matkaseura, hiekkarannat, kauniit maisemat ja ennenkaikkea paikallisten ihmisten ystävällisyys ja auttamishalu ilman toiveita rahasta/vastapalveluksesta. Jos koskaan satutte olemaan tällä suunnalla, poiketkaa ihmeessä Penghulla!

Lähdimme matkaan aikaisin perjantaiaamusta. Niin aikaisin, että jouduimme menemään lentokentälle taksilla, koska metro ei vielä kulkenut. Ja niin aikaisin, etten ollut ehtinyt nukkua yhtään skypeteltyäni Juhon kanssa melko myöhään. Päätimme mennä lentokentälle ihan vain varmuuden vuoksi ajoissa, vaikka "eihän koskaan ikinä mitään satu". Siinä vaiheessa kun pääsimme tyttöjen kanssa lentoyhtiön check-in -tiskille saimme selville, että meillä oli lennot ostettuna Hualieniin. Eli kaupunkiin, jossa olimme olleet edellisenä viikonloppuna. Eli siis ihan täysin väärään paikkaan. Syy ei ollut meissä, sillä olimme käyneet viikkoa aikaisemmin ostamassa liput lentokentältä, jotta saisimme varmasti oikeat liput oikeaan aikaan. Taiwanilaisiin lentokenttävirkailijoihin ei siis kannata luottaa. Aikamme ihmeteltyämme, maaniteltuamme, kirottuamme ja uhkailtuamme saimme viimeiset paikat Penghulle lentävästä koneesta ja pääsimme koneeseen sisälle 5 minuuttia ennen lähtöä.
Vajaan tunnin lennon jälkeen saavuimme perille. Guesthousen työntekijä nouti meidät kentältä ja matkalla guesthouseen vuokrasimme skootterit koko viikonlopuksi. Nopean bikinienvaihdon jälkeen suuntasimme läheiselle rannalle nauttimaan auringonpaisteesta. Rannalla ei ollut ketään muuta, joten tämä ihanuus oli yksin meidän:
Vajaan tunnin lennon jälkeen saavuimme perille. Guesthousen työntekijä nouti meidät kentältä ja matkalla guesthouseen vuokrasimme skootterit koko viikonlopuksi. Nopean bikinienvaihdon jälkeen suuntasimme läheiselle rannalle nauttimaan auringonpaisteesta. Rannalla ei ollut ketään muuta, joten tämä ihanuus oli yksin meidän:
Aurinko porotti todella kuumasti, joten torkkujen ja muutaman uimareissun jälkeen päätimme lähteä ajelemaan ympäriinsä:
| Temppeliposeeraus. |
| Keskimmäisessä varoituskuvassa on hai... |
| Rauhoittumishetki |
Guesthouse, jossa majoituimme oli oikein mukava paikka (Whale Guesthouse). Me viisi tyttöä nukuimme ikäänkuin siskonpedissä vierekkäin, toimi hyvin. Meidän lisäksemme guesthousessa majoittui joukko taiwanilaisia, jotka olivat kotoisin Kaohsiung -nimisestä kaupungista Taiwanin eteläosassa. Lauantaiaamuna meitä odotti mukava yllätys kun heräsimme: Huoneen hintaan kuuluvan aamupalan (leipä ja kahvi) lisäksi taiwanilaiset olivat tuoneet meille kalakeittoa, joka on tyypillinen aamupala Penghulla. Kalakeitto oli oikein hyvää kunhan pääsi yli siitä tunteesta, että kalat tuijottavat...
| Soppa |
Päätimme käyttää lauantain pääsaarien kiertämiseen skoottereilla. Asustimme melkeinpä toisessa päässä tietä, joten päätimme ajaa toiseen kärkeen katsomaan mitä sieltä löytyisi. Matkan varrella pysähdyimme mm. akvaarion pihalla; ison sillan vieressä jossa kaikki muutkin turistit pysähtyivät ottamaan kuvia ja syömään paikallista jätskiä; valasta muistuttavan luolan luona; kilpikonnatemppelissä, jonka kellarikerroksessa uiskenteli eläviä kilpikonnia ja jonka seinät olivat korallia. Matkan päätepysäkki oli majakka, joka oli melkoinen pettymys monen tunnin matkaamisen jälkeen. Ensinnäkin majakka oli todella matala. Toisekseen majakan luokse ei päässyt, vaan sitä oli katseltava aidan takaa. Kolmanneksi majakalle päästäkseen oli kuljettava sotilastukikohdan vierestä - ja kuvaaminen oli tottakai kielletty. Kenen valopään idea on naamioida sotilastukikohta mahdollisimman huomaamattomaksi ilmasta käsin, ja sen jälkeen pystyttää 10 metrin päähän majakka? En tajua.
| Hyppyhetki. Vasemmalla puolalainen Kate, sen jälkeen saksalainen Ramona, meksikolainen Emmaida, minä ja ranskalainen Adelaide. |
| Maisemien tähyilyä. |
| "Mutta kun mä haluan päästä tuonne..." |
Sunnuntaipäivän käytimme snorklailuun ja saaren ainoassa kaupungissa, Makungissa, oleskeluun. Snorklaus oli ihan jees, mutta emme nähneet mitään sen erikoisempia fisuja. Hienointa oli uiskennella keskellä satojen (vai tuhansien?) pikkukalojen parvea. Kun liikkui mahdollisimman hitaasti, kalat eivät pelästyneet, vaan parveilivat ympärillä.
| Snorklausohjeet. |
Snorklauksen jälkeen hengailimme Makungin keskustassa ja törmäsimme paikalliseen mieheen, joka oli liikkeellä nelivuotiaan tyttärensä kanssa. Kysyimme heiltä ainoastaan reittiohjeita, mutta he tulivat skootterillaan näyttämään meille tietä haluamaamme paikkaan. Sen jälkeen he näyttivät meille paikkoja, joihin emme olisi osanneet länsimaalaisina turisteina itseksemme mennä. Kiertoajelun jälkeen meidät kutsuttiin vielä kahvilaan viettämään aikaa heidän kanssaan. Kahviteltuamme isän ja tyttären piti lähteä kotiin perheen äidin luo, vaikka tyttö olisi jäänyt mieluummin leikkimään meidän kanssamme. Toivotettuamme hyvät jatkot isä ja tytär suuntasivat kotiin ja me jäimme vielä keskustaan hengailemaan.
Sunnuntai-iltana poikkesimme eräässä hieman paremmassa ravintolassa, jonka omistajaan törmäsimme aikaisemmin päivällä. Taiwanilainen omistaja oli aiemmin opiskellut Itävallassa, joten hän osasi puhua saksaa. Saksalainen kaverini Ramona jutteli jonkin aikaa miehen kanssa ja keskustelun päätteeksi meidät kutsuttiin ravintolaan syömään. Söimme siis todella hyvää ruokaa ja ilmeisesti edullisemmin kuin ravintolan vieraat yleensä. Ruokailun päätteeksi otimme monia yhteiskuvia ja henkilökunta lupasi laittaa yhteiskuvamme seinälle. Laittavat tai eivät, ilta oli joka tapauksessa oikein mukava.
| Mitäs me tytöt. |
Viikonloppureissumme oli siis oikein onnistunut. Siihen vaikutti hyvä sää (no, suurimman osan ajasta oli hyvä sää), huippuhauska matkaseura, hiekkarannat, kauniit maisemat ja ennenkaikkea paikallisten ihmisten ystävällisyys ja auttamishalu ilman toiveita rahasta/vastapalveluksesta. Jos koskaan satutte olemaan tällä suunnalla, poiketkaa ihmeessä Penghulla!
tiistai 27. syyskuuta 2011
Taroko National Park
Menemistä ja tekemistä on riittänyt edelleen paljon, joten kirjoitan vasta nyt edellisviikonlopun (16.-18.9.) reissusta. Vierailimme Tarokon luonnonpuistossa (Taroko Wikipediassa), jonka Lonely Planet mainitsee Taiwanin ykköskohteeksi. Taroko sijaitsee Taiwanin koillisrannikolla noin 3 tunnin junamatkan päässä Taipeista. Karttaorientoituneen Juhon pyynnöstä tässä linkki, josta voi tarkistaa sijainnin kartalla. :)
Lähdimme matkaan perjantaiaamuna. Hyppäsimme junaan, jolla matkasimme Hualien-nimiseen kaupunkiin, jonka PITI olla Tarokon lähellä. Valitettavasti matkaoppaamme (eräs opiskelijatoverini) ei ollut huomannut tarkistaa, miten Hualienista pääsee Tarokoon ja Tien-Hsiang (kirjoitetaan myös Tiansiang) -nimiseen pikkukylään, missä meidän oli tarkoitus yöpyä. Kun saavuimme Hualieniin saimme selville, että päivän viimeinen (ainoa?) bussi oli jo mennyt. Vaihtoehtoja pohdittuamme totesimme, että taksi oli ainoa keino päästä majapaikkaamme. Väänsimme aika kauan taksikuskin kanssa hinnasta, ja lopulta erään taiwanilaisen pariskunnan avulla saimme sovittua taksikuskin kanssa, että hän esittelee meille päänähtävyydet Tarokossa samalla kun ajelemme hostellia kohti. Tämä osoittautua oletettua paremmaksi vaihtoehdoksi, sillä päänähtävyydet todella olivat kaikki matkan varrella. Tässä muutamia kuvia:
Nähtävyyksien katselun jälkeen pääsimme vihdoin hostellille, joka oli Lonely Planetissakin mainittu Catholic Hostel. Meitä oli tulossa lisää matkailijoita lauantaina, joten meille oli varattu yksi iso huone täynnä sänkyjä. Huone ei ollut kauhein minkä olen nähnyt, mutta pääsee kyllä kärkikolmikkoon. Pikkuötököitä, liskoja ja hämähäkkejä. Yyh. Sängyt olivat rumia rautahäkkyröitä kovilla patjoilla. Vessat olivat pääosin suhteellisen siistit, mutta oli sielläkin jokunen hämähäkki. Suihkuhuone - no sanotaan niin, että päätimme olla käymättä suihkussa siellä. Jossain oli kuitenkinkin pakko peseytyä. Onneksi olimme kuulleet muutamalta vaihtarilta, että läheisen (todella kalliin) hotellin katolla oli uima-allas ja 3 poreammetta, joita pääsi käyttämään 250 dollarilla, eli noin 6 eurolla. Paikka oli todellakin hintansa arvoinen! Vietimme muutaman tunnin uima-altaassa ja poreammeissa tähtiä tuijotellen. Suihkun jälkeen siirryimme nautiskelemaan drinkit kattoterassin pehmeillä sohvilla.
Lauantaina kävimme vuokraamassa skootterit, sillä ilman niitä alueella oli melkeinpä mahdoton liikkua. Olin kokeillut skootterilla ajoa viimeksi noin 10 vuotta sitten ja silloinkin ajoin vain 20 metrin matkan. Nopean ohjeistuksen jälkeen lähdimme ajamaan ja lyhyen matkan jälkeen otin jo matkustajan kyytiin. Meno ei ollut alkuun kaikkein vakainta, mutta opin nopeasti. Kapeilla vuoristoteillä oli tosin pakko oppia nopeasti jos ei halunnut jäädä ohittelevien autojen alle tai pudota kymmeniä metrejä alas laaksoon...
Meidän oli tarkoitus tehdä monen tunnin patikointilenkki, mutta emme onnistuneet löytämään patikointireitin alkua (joka oli hyvin piilotettu), joten päädyimme ajelemaan yhä ylemmäs vuorta pitkin. Täytyy tunnustaa, että itseasiassa nautin ajamisesta ja mahtavista maisemista enemmän kuin pölyisillä poluilla patikoinnista.
Sunnuntaina suuntasimme saksalaisen Ramonan kanssa kokeilemaan river tracingia, jonka voisi vapaasti suomentaa joen seuraamiseksi. Kukaan muu reissuporukastamme ei halunnut lähteä mukaan, joten saimme nauttia oppaan ja tulkin seurasta kaksin. Opas ja tulkki noutivat meidät Hualienin juna-asemalta aamupäivällä ja veivät meidät vuoristoon joen varteen. Puimme märkäpuvun, kengät, kypärän, hanskat ja - nyt en muista sitten millään suomenkielistä sanaa - no sellaisen uima/kelluntaliivin päällemme ja kahlasimme jokeen. Opas halusi varmistaa kellunta- ja uimataitomme, ja todettuaan, että todella hallitsimme molemmat taidot hyvin, hän alkoi johdattaa meitä kohti joen yläjuoksua. Pitkän aikaa kahlattuamme, kiipeiltyämme ja uituamme pääsimme vihdoin reitin korkeimpaan kohtaan. Tai siis siihen kohtaan, jossa turistiryhmät yleensä kääntyvät takaisin. Vähän matkan päässä joen yläjuoksulla näkyi noin 4 metrin korkuinen muurintapainen rakennelma ja pyysimme Monan kanssa oppaalta nätisti, josko saisimme hyppiä sieltä alas. Hetken harkittuaan opas suostui villien eurooppalaistyttöjen pyyntöön ja pääsimme hyppimään ja uimaan alueelle, jossa turistit eivät yleensä käy. Oli huippuhauskaa :)
Reissu oli kokonaisuudessaan mukava, mutta alueella oli ihan liikaa vaihtareita meidän koulustamme. Hauskinta olikin sunnuntain river tracing, kun saimme liikkua todella pienellä porukalla.
Viime viikonlopun vietin kauniilla Penghun saarella, siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa!
Lähdimme matkaan perjantaiaamuna. Hyppäsimme junaan, jolla matkasimme Hualien-nimiseen kaupunkiin, jonka PITI olla Tarokon lähellä. Valitettavasti matkaoppaamme (eräs opiskelijatoverini) ei ollut huomannut tarkistaa, miten Hualienista pääsee Tarokoon ja Tien-Hsiang (kirjoitetaan myös Tiansiang) -nimiseen pikkukylään, missä meidän oli tarkoitus yöpyä. Kun saavuimme Hualieniin saimme selville, että päivän viimeinen (ainoa?) bussi oli jo mennyt. Vaihtoehtoja pohdittuamme totesimme, että taksi oli ainoa keino päästä majapaikkaamme. Väänsimme aika kauan taksikuskin kanssa hinnasta, ja lopulta erään taiwanilaisen pariskunnan avulla saimme sovittua taksikuskin kanssa, että hän esittelee meille päänähtävyydet Tarokossa samalla kun ajelemme hostellia kohti. Tämä osoittautua oletettua paremmaksi vaihtoehdoksi, sillä päänähtävyydet todella olivat kaikki matkan varrella. Tässä muutamia kuvia:
| Hualienin juna-asemalla toivotetaan matkailijat tervetulleiksi. |
| Eternal Spring Shrine. Olettaisin että yksi kuvatuimmista paikoista tuolla alueella. |
| Rukoiluhetki. |
| Maisemaa illan hämärtyessä. |
| Maisemaa. |
Nähtävyyksien katselun jälkeen pääsimme vihdoin hostellille, joka oli Lonely Planetissakin mainittu Catholic Hostel. Meitä oli tulossa lisää matkailijoita lauantaina, joten meille oli varattu yksi iso huone täynnä sänkyjä. Huone ei ollut kauhein minkä olen nähnyt, mutta pääsee kyllä kärkikolmikkoon. Pikkuötököitä, liskoja ja hämähäkkejä. Yyh. Sängyt olivat rumia rautahäkkyröitä kovilla patjoilla. Vessat olivat pääosin suhteellisen siistit, mutta oli sielläkin jokunen hämähäkki. Suihkuhuone - no sanotaan niin, että päätimme olla käymättä suihkussa siellä. Jossain oli kuitenkinkin pakko peseytyä. Onneksi olimme kuulleet muutamalta vaihtarilta, että läheisen (todella kalliin) hotellin katolla oli uima-allas ja 3 poreammetta, joita pääsi käyttämään 250 dollarilla, eli noin 6 eurolla. Paikka oli todellakin hintansa arvoinen! Vietimme muutaman tunnin uima-altaassa ja poreammeissa tähtiä tuijotellen. Suihkun jälkeen siirryimme nautiskelemaan drinkit kattoterassin pehmeillä sohvilla.
| Tuolit lepäilyyn. |
| Hotellin sisäpihalla järjestetty alkuperäiskansan tanssinäytös. |
| Uima-allas. |
Meidän oli tarkoitus tehdä monen tunnin patikointilenkki, mutta emme onnistuneet löytämään patikointireitin alkua (joka oli hyvin piilotettu), joten päädyimme ajelemaan yhä ylemmäs vuorta pitkin. Täytyy tunnustaa, että itseasiassa nautin ajamisesta ja mahtavista maisemista enemmän kuin pölyisillä poluilla patikoinnista.
Sunnuntaina suuntasimme saksalaisen Ramonan kanssa kokeilemaan river tracingia, jonka voisi vapaasti suomentaa joen seuraamiseksi. Kukaan muu reissuporukastamme ei halunnut lähteä mukaan, joten saimme nauttia oppaan ja tulkin seurasta kaksin. Opas ja tulkki noutivat meidät Hualienin juna-asemalta aamupäivällä ja veivät meidät vuoristoon joen varteen. Puimme märkäpuvun, kengät, kypärän, hanskat ja - nyt en muista sitten millään suomenkielistä sanaa - no sellaisen uima/kelluntaliivin päällemme ja kahlasimme jokeen. Opas halusi varmistaa kellunta- ja uimataitomme, ja todettuaan, että todella hallitsimme molemmat taidot hyvin, hän alkoi johdattaa meitä kohti joen yläjuoksua. Pitkän aikaa kahlattuamme, kiipeiltyämme ja uituamme pääsimme vihdoin reitin korkeimpaan kohtaan. Tai siis siihen kohtaan, jossa turistiryhmät yleensä kääntyvät takaisin. Vähän matkan päässä joen yläjuoksulla näkyi noin 4 metrin korkuinen muurintapainen rakennelma ja pyysimme Monan kanssa oppaalta nätisti, josko saisimme hyppiä sieltä alas. Hetken harkittuaan opas suostui villien eurooppalaistyttöjen pyyntöön ja pääsimme hyppimään ja uimaan alueelle, jossa turistit eivät yleensä käy. Oli huippuhauskaa :)
| Poseeraus oppaan kanssa. |
| Suihku. |
| Tykkäsin. |
Reissu oli kokonaisuudessaan mukava, mutta alueella oli ihan liikaa vaihtareita meidän koulustamme. Hauskinta olikin sunnuntain river tracing, kun saimme liikkua todella pienellä porukalla.
Viime viikonlopun vietin kauniilla Penghun saarella, siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa!
maanantai 19. syyskuuta 2011
NCCU
Tänään sää on ollut selkeästi kylmempi kuin aikaisempina päivinä. Aamu tuntui viileältä, melkein olisin tarvinnut neuletakin päälle. Niin, asteita oli siis edelleen +26C. Kummasti sitä on tottunut yli +30C ja auringonpaisteeseen. :)
Tänään pyörähti toinen kouluviikko käyntiin. Koulu, jossa opiskelen, on nimeltään National Chengchi University (NCCU). Kuulemani mukaan se on yksi Taiwanin parhaista, ja etenkin College of Commerce (jossa itse opiskelen) on maan parhaimmistoa. Hyvä maine ja koulun into hankkia ulkomaalaisia opiskelijoita on tosin aiheuttanut sen, että tänä syksynä englanninkieliset liiketalouden kurssit ovat todella täynnä. Varsinkin kanditason opiskelijoilla on suuria vaikeuksia saada tarpeeksi kursseja. Onneksi itse opiskelen maisteritasolla, joten kurssivaihtoehtoja on hieman enemmän. En tosin edelleenkään tiedä varmaksi, mitä kursseja aion käydä. Huomenna on kurssimuutosten viimeinen päivä, joten päätökset tarvitsisi tehdä pian...
Tänään alkoi kiinan kielen alkeiskurssi. Meidän oli jaettu pieniin (7-11 henkeä) ryhmiin, mikä oli hyvä juttu. Kaikki muu olikin sitten aika perseestä. Opettelimme ihan random lauseita, ei mitään perusteita, kuten esimerkiksi miten tietyt kirjaimet/äänteet lausutaan tai mitä toonit tarkoittavat. Juttelin aika monen muun vaihtarin kanssa, ja ilmeisesti ainoastaan yhdessä ryhmässä oli aloitettu perusteista. Erään toisen ryhmän opettaja ei kuulemma suostunut puhumaan oikeastaan ollenkaan englantia, mikä on kohtalaisen hankalaa opiskelijoille, jotka eivät puhu sanaakaan kiinaa... Sovittiin että tsekataan vielä keskiviikon tunnit, ja jos ne ovat ihan yhtä sekavia kuin tänään, mennään yhdessä juttelemaan kielikeskuksen toimistoon. Haluan kuitenkin oppia kiinan alkeet, joten aion roikkua sitkeästi mukana.
Kouluun liittyen voisin esitellä tässä samalla paikan, jossa asustan vaihdon ajan. Rakennus on nimeltään International House (josta käytetään lyhennettä I-house), ja se sijaitsee noin 5 minuutin kävelymatkan päässä kampuksen pääportista. I-housessa asustaa pääasiassa vaihtareita, vain muutama huone on varattu paikallisille opiskelijoille. Eli menoa, meteliä ja villejä bileitä riittää. Rakennus on otettu käyttöön vasta vajaa vuosi sitten, joten tilat ovat todella hyvässä kunnossa. Kuukausivuokra on noin 300€/kk, eli täkäläisittäin hieman kallis, mutta länsimaalaisen budjetin mukaan ihan ok. Kaksi koulun kampuksen asuntolassa asustavaa tyttöä poikkesi huoneessani ja he olivat molemmat sitä mieltä, että I-house on kuin hotelli. Tsekkaa kuvat ja päätä oletko samaa mieltä.

| Huone ovelta päin kuvattuna. Vasemmalla puolella on kylppäri. |
| Näkymä parvekkeelta. |
| Näkymä parvekkeelta. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)